Kansalaisaloiteluonnos: Salamallintamisen kieltäminen

Kansalaisaloiteluonnos salamallintamisen kieltämiseksi

Salamikä?!??!

00-luvun alkupuolelta lähtien on tullut (lähestulkoon) mahdottomaksi erottaa liikkuvissa ja liikkumattomissa kuvissa mikä on ihmisen kuva, joka on kuvattu (elokuva)kameralla ja mikä taas on simulaatio ihmisen kuvasta, joka on kuvattu simulaatiolla kamerasta.

2010-luvulla samantapainen on käymässä meidän alastomille äänillemme, eli ne kyetään varastamaan esim. 2016 esitellyillä Adoben Voco-ohjelmalla:lla tai DeepMind:in kehittämällä ja sittemmin Googlen ostamalla WaveNet:illä ja laittaa sanomaan aivan mitä tahansa.

Digitaaliset kaksoisolennot

Kun kameraa ei ole olemassa, mutta simulaatiolla kuvattava kohde näyttää erehdyttävästi joltain jo kuolleelta tai yhä elävältä ihmiseltä, on kyseessä digitaalinen kaksoisolento (digital look-alike).

Elokuvasaleissa olemme voineet nähdä digitaalisia kaksoisolentoja jo reilut 15 vuotta. Näillä julkisilla digitaalisilla kaksoisolennoilla on päällään “vaatteita” (simulaatio vaatetuksesta ei ole vaatetusta) tai “supersankariasuja” sekä “superpahisasuja” ja niiden ei tarvitse olla kiinnostuneita fysiikan, puhumattakaan fysiologian laeista. Yleisesti ajatellaan näiden saaneen ensi-iltansa vuonna 2003 julkaistuissa The Matrix -trilogian osissa Matrix Reloaded ja Matrix Revolutions. Voidaan pitää lähes varmana, ettei näitä voitu tehdä ennen vuotta 1999, sillä ihmiskokeet läpäisevän (liikkumattoman digitaalisen kaksoisolennon) fotorealismin tason saavuttamisen palapelin viimeinen pala, ihmiskasvojen heijastavuuden kaappaaminen, tehtiin tiettävästi ensi kerran vuonna 1999 Etelä-Kalifornian yliopistossa ja esiteltiin tietokonegrafiikan kerman vuosittaisessa kokoontumisessa SIGGRAPH:issa vuonna 2000. [Deb2000]

Erittäin valitettavasti organisoituneet rikollisliigat, joilla on uskottavalta näyttävän synteettisen pornografian asekyky hallussaan, valmistavat teollisilla tuotantolinjoilla ja levittävät tilauksesta, ajan myötä yhä ohuempaa setelipinoa vastaan, sameassa Internetissä tuhoisin seurauksin alastomia digitaalisia kaksoisolentoja animoiden tehtyä synteettistä terroripornoa

Nämä teollisesti tuotettavat pornografiset harhakuvat aiheuttavat suurta inhimillistä kärsimystä, erityisesti uhreissaan, mutta myös repivät yhteiskuntiamme kappaleiksi, kylvävät sokeaa raivoa, syvenevän kaaoksen vaikutelmaa, voimattomuuden tunnetta ja provosoivat väkivaltaa. Tämä vihakuvitus lisää ja voimistaa viha-ajattelua, vihapuhetta, viharikoksia ja repii hatarat sosiaaliset konstruktiomme riekaleiksi ja ajan myötä pervertoi ihmiskunnan käsityksen ihmiskunnasta lähes tunnistamattomaan kuntoon, jossei tähän puututa voimakkaasti.

Näiden syiden takia tämän disinformaatioterrorin informaatioteollisilla tuotantolinjoilla valmistamisen kiellettävissä olevat raaka-aineet, eli salamallit, tulisi kieltää lailla kansalaisten suojelemiseksi rikollisten tahojen mielivallalta.


Alaviite 1. On terminologisesti tarkempaa, kattavampaa ja hyödyllisempää puhua ‘synteettisestä terroripornosta’, jos halutaan puhua asioista niiden oikeilla nimillä, kuin ‘synteettisestä raiskauspornosta’, sillä myöskin suostumuksellisen näköisen seksitilanteen tallenteen syntetisointi voi olla terroristista tarkoitukseltaan.


Digitaaliset kaksoisäänet

Kun ihmiskokein ei pystytä enään erottamaan onko jokin äänitallenne simulaatio jonkun ihmisen äänestä, vai oikea tuon ihmisen äänestä tehty tallenne, on kyseessä digitaalinen kaksoisääni (digital sound-alike). Elävät ihmiset pystyvät puolustautumaan digitaalisia kaksoisääniä vastaan kiistämällä digitaalisen kaksoisäänen puheet, mikäli ne kohdehenkilölle esitetään, mutta kuolleet eivät. Digitaaliset kaksoisäänet tarjoavat rikollisille uusia disinformaatiohyökkäysvektoreita ja tekevät todella hallaa todistettavuudelle.

Hyvin pelkistettynä esimerkkinä voitaisiin esimerkiksi mainita, että joku laittaa digitaalisen kaksoisäänen soittamaan jonkun ihmisen puhelinvastaajaan tuntemattomasta numerosta ja puhumaan esimerkiksi laittoman uhkauksen. (kts. Suomen Rikoslaki Luku 25 ‘Vapauteen kohdistuvista rikoksista’ 7 § ‘Laiton uhkaus’) Edellisessä esimerkissä on vähintään kaksi uhria:

  1. Henkilö jonka ääni on anastettu salamalliin rikokseen lavastamiseksi
  2. Henkilö, jolle laiton uhkaus esitetään tallenteen muodossa henkilön 1 ääntä erehdyttävästi muistuttavalla digitaalisella kaksoisäänellä.
  3. Voitaisiin myös katsoa, että uhrit numero 3 ja 4 ovat lainvalvontajärjestelmämme ja oikeuslaitoksemme, sillä ne laitetaan jahtaamaan ja syyttämään rikokseen syytöntä uhria 1.

On siis korkea aika toimia ja kieltää sekä ihmisen ulkonäön että alastoman äänen salamallinnus!

9 images showing various techniques on a model derived interactively from a single photo

Kuva 1 : Muovattavan mallin sovittaminen (1) yhteen ainoaan kuvaan tuottaa (2) 3-D approksiaation ja (4) tekstuurikaappauksen (3) 3-D malli renderoidaan takaisin kuvaan lihonneena (5) laihtuneena (6) ilmeensä nyrpistäneenä  ja (7) pakoitettuna hymyilemään

Kuva 1. Copyright ACM 1999 – http://dl.acm.org/citation.cfm?doid=311535.311566 – Permission to make digital or hard copies of all or part of this work for personal or classroom use is granted without fee provided that copies are not made or distributed for profit or commercial advantage and that copies bear this notice and the full citation on the first page.

Splitting reflected light to diffuse and specular components was not complicated Kuva 4: Original image Copyright ACM 2000 – https://doi.acm.org/10.1145/344779.344855 – Permission to make digital or hard copies of all or part of this work for personal or classroom use is granted without fee provided that copies are not made or distributed for profit or commercial advantage and that copies bear this notice and the full citation on the first page.  

Katsaus nykyiseen salamallinnuksen tuhovaikutuksia sivuavaan lainsäädäntöön

Suomen Rikoslain 24 luku Yksityisyyden, rauhan ja kunnian loukkaamisesta sisältää salamallintamisen avulla toteutettavan disinformaatioterrorin tuhovaikutuksia sivuavia pykäliä, muttei valitettavasti anna sen valmistelun estämiseen tai sen aiheuttamien tuhovaikutusten minimointiin virkavallalle tarpeellisia välineitä.

  • § 6 Salakatselu
  • § 7 Salakuuntelun ja salakatselun valmistelu
  • § 8 Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen
  • § a 8 Törkeä yksityiselämää loukkaava tiedon välittäminen
  • § 9 Kunnianloukkaus
  • § 10 Törkeä kunnianloukkaus

Lakiehdotus salamallintamisen kieltämiseksi Suomen Rikoslaissa

§1 Ulkonäön salamallintaminen

Ihmisen kolmiulotteisen mallin, sekä tälläisestä muodostetun 7-ulotteisen¹ kaksisuuntaisen heijastavuusjakaumafunktiomallin tai vastaavan, mutta teknisesti erilaisen mallin, salaa hankkiminen, eli ulkonäön salamallinnus, sekä tälläisen mallin hallussapito, ostaminen, myyminen, luovuttaminen, maahantuonti ja -vienti ilman kohdehenkilön suostumusta on rangaistavaa.

§2 Ihmisten ulkonäön salamallien projisoinnista ja näiden saataville tuottamisesta

Pykälän yksi määrittämistä salamalleista projisointi sekä liikkumattomiksi että animoiduiksi 2-ulotteisiksi kuviksi tai stereokuviksi², sekä tälläisten saataville tuottaminen on rangaistavaa.³

§3 Ihmisäänen salamallintaminen

Sellaisen ihmisen äänen mallin⁴, joka erehdyttävästi muistuttaa jonkin kuolleen tai elävän ihmisen ääntä, hankkiminen, eli ihmisäänen salamallintaminen, sekä salamallin hallussapito, ostaminen, myyminen, luovuttaminen, maahantuonti ja -vienti ilman kohdehenkilön suostumusta on rangaistavaa.

§4 Ihmisäänen salamallin käytöstä

Pykälän kolme määrittämistä ihmisäänen salamalleista audiomateriaalin generointi ja saataville tuottaminen on rangaistavaa.


  1. Seitsemän ulottuvuutta ovat seuraavasti: 3 karteesista X,Y,Z, sekä 2 ulottuvuutta valon tulokulmalle ja 2 lähtökulmalle. Enlanniksi termi on “Bidirectional reflectance distribution function”, BRDF.  Kanavia on kolme R, G ja B joilla voidaan muodostaa kaikki mahdolliset valot. Lisätietoa tutkielmassani joka linkitetty kohdassa “lisälukemista”.
  2. Elokuvateatterikielessä ns. “3-D”. Todellisuudessa ulottuvuus lienee ilmaistava vain 2 kpl 2-ulotteisia tasoja.
  3. Hallussapitäjiä kehoitettaisiin lähinnä ottamaan apua vastaan eikä kriminalisoida.
  4. Kts. esim Adobe Voco ja Googlen WaveNet. Kumpikaan näistä, ei ole vielä “virallisen totuuden” mukaan näiden yritysten ulkopuolisten tahojen käytössä, mutta kuten hyvin tunnetaan ohjelmistoilla on taipumus tulla piratoiduksi hyvin nopeasti, joten emme tiedä ovatko nämä jo rikollisten käytettävissä.

Lain perustelut

  1. Laki antaisi lainvalvojille jotain käytännön välineitä puuttua disinformaatioterrori-iskujen valmisteluun. Nykylain vajavaisuus koskien näitä teollisen disinformaation aikakauden ongelmia tiivistyy hyvin siinä, että jos poliisit löytävät esim. 7-ulotteisen kaksisuuntaisen heijastavuusjakaumafunktion jonkin ihmisen kasvoista tai koko vartalosta tai salamallin jonkun ihmisen äänestä jonkun hallusta, niin he eivät osaa tehdä mitään, kun eivät tiedä, mitä lakia nuo kaksi teollisesti tuotetun disinformaatiosaastan raaka-ainetta rikkoisivat.
  2. Laki ei asettaisi oleellista lisärasitusta lainvalvontaelimille tai tuomioistuinjärjestelmälle. Voitaisiin sanoa, että jopa päinvastoin.
  3. Se valistaisi niitä, jotka lain tuntevat, tai jotka siihen sattumalta tutustuvat, siitä mikä on ollut disinformaation likaisinta kärkeä jo pitkään.
  4. Ihmisen ulkonäön ja alastoman äänen salamallintamisen kieltäminen ei olisi pelkkä lain kuollut kirjain, vaikkei se valitettavasti kauhean tehokaskaan olisi. Tyhmiä, varomattomia ja/tai huono-onnisia rikollisia jäisi jonkin verran kiinni.
  5. Se lähettäisi oikean viestin, että me ollaan vapaa Suomen tasavalta ja me ei enään hyväksytä tätä menoa ja anneta sen uhrien kärsiä hiljaa enemmän tai vähemmän puolustuskyvyttöminä muihin ihmisiin teollisesti tuotetun harhaisuuden ja siitä seuraavan pilkkaamisen, räkimisen, uhkailujen, maksetulla ajalla tai pro-bono tehdyn väkivallan, lähes kaikkialle, kaiken aikaa ulottuvan henkisen väkivallan ja sen uhan alla, sekä näistä asioista vääjäämättä seuraavan elämisen edellytysten dramaattisesta supistumista.

Lyhyet saatesanat

Ihmisen ulkonäön salamalli on seitsemänulotteinen ja me ollaan suunnilleen neljässä ulottuvuudessa, mutta ne ei pääse siitä 2-D projektiosta ulos, jos me ei päästetä niitä enään.

Onko täällä kenelläkään poliittista tahtoa yrittää tehdä tälle teolliselle disinformaatiosaastalle ja sen tuhovaikutuksille mitään, vai nostavatko lainsäätäjämme vain kätensä ilmaan ja sopertavat vapisevalla äänellä jotain säälittäviä aneluita rikollisille, ettei heidän rakkaitaan satutettaisi?


Katseltavaa (vakavasti)

Katseltavaa (enemmän viihteellä)

  • The Matrix Revolutions end Show Down (marraskuu 2003): Anekdotaalisesti voidaan todeta: “Luulet(te)ko että tuo oli Hugo Weavingin vasen poskiluu jonka Keanu Reeves löi sisään oikealla nyrkillään?” Poskiluu, no niinpä varmaan joo ja Debevecin Pauli pick up the reconstructive surgery bill, right?

Lisälukemista


Kansalaisaloitteesta

Tämä blogipostaus on Helmikuun 2019 päivitys KANSALAISALOITTEEN laatimista varten. Kun kansalaisaloite on syötetty järjestelmään, ei sen sisältöä voi lain mukaan enää muokata, joten aloitteen saaminen mahdollisimman hyväsisältöiseksi on elintärkeää ihmiskunnan suojelemiseksi omalta pahuudeltaltaan ja tietämättämyydeltään.

Kun oikeusministeriö on hyväksynyt aloitteen sisällön, on sen kerättävä vähintään 50 allekirjoitusta ensimmäisenä kuukautenaan, tai se poistetaan.

Jos aloite kerää vähintään 50 allekirjoitusta ensimmäisen kuukauden aikana, aloite tulee palvelun päänäkymään ja aloitteen tekijöillä on viisi kuukautta aikaa kerätä ne muut 49 950 allekirjoitusta, mikä jälkeen eduskunnan on käsiteltävä aloitetta.

Mikäli tätä määrää ei saavuteta, on aloitteen tekeminen kuitenkin positiivinen askel siihen suuntaan, että ihmiset saavat oikean tiedon asioiden tilasta, sekä tarvittavan sanaston, jonka avulla näistä asioista voidaan keskustella ja, että tämä nykyajan teollinen saasta saadaan päivänvaloon ja yhteiskunnalliseen, sekä toivottavasti lainsäädännölliseen keskusteluun mukaan. Aktivoidu ja levitä sanaa.

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.